Työoikeus: Työntekijän irtisanominen epäasianmukaisen käyttäytymisen perusteella

Turun hovioikeus 31.5.2018, tuomio nro 440

Hovioikeus katsoi ko. ratkaisussaan, että noin puoli vuotta ennen irtisanomista annettu varoitus oli asiallisessa ja ajallisessa yhteydessä irtisanomiseen siten, että työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 3 momentissa asetettu varoituksen antaminen ennen työsuhteen päättämistä henkilökohtaisella perusteella täyttyi. Hovioikeus katsoi, että myös noin 3 vuotta ja 2 kuukautta sekä 1 vuosi ja 10 kuukautta aikaisemmin työntekijälle annetuilla varoituksilla oli merkitystä irtisanomiskynnyksen ylittymissä koskevassa kokonaisharkinnassa, vaikka ne eivät olleet koskeneet suoranaisesti samaa menettelyä kuin mikä irtisanomisen perusteena oli, koska ne ilmensivät samankaltaista työnantajan ohjeiden noudattamatta jättämistä. Hovioikeus katsoi työnantajan täyttäneen työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 4 momentin mukaisen velvollisuutensa työntekijän uudelleen sijoittamisesta irtisanomisen vaihtoehtona todistajien kertomusten perusteella. Hovioikeus kiinnitti ratkaisussaan ao. kohdalla myös siihen, että työntekijä oli jo kertaalleen sijoitettu uudelleen sekä siihen, että irtisanomisperusteena oli työntekijän epäasianmukainen käyttäytyminen.

Lisätty 27.6.2018